VOISIKO ILMANPUHDISTIN OLLA OSA SISUSTUSTA?

VOISIKO ILMANPUHDISTIN OLLA OSA SISUSTUSTA?

 

Useasti meidän kodit ovat pullollaan jos jonkinlaisia sisustustuotteita. On isoja ja pieniä, seinälle asennettavia ja lattialla makaavia. Kaiken tämän lisäksi kotimme pursuaa elektroniikkaa, on telkkaria, pleikkaria, smoothiekonetta ja yleiskonetta.

Koskahan pieni ilmanpuhdistin voisi olla myös kaikkien trendikotien vakiokamaa? Vähän kuin Lokki- valaisimet tai Mariskoolit.

Nythän se on SE kaiken rumentava kapistus, joka on vain niissä kodeissa joissa talon rakenteet aiheuttavat kaikille oireita ja siellä asuvat ovat allergisia kaikelle ja kärsivät kaikista mahdollisista hengityssairauksista. Tai siis näinhän varmasti moni ajattelee, että kaikki ajattelevat.

Mitä jos pieni helppokäyttöinen ilmanpuhdistin olisikin kuin esimerkiksi televisio tai kahvinkeitin. Ajateltaisiinkin että sellaisessa kodissa asuu itsestään huolta pitäviä, terveyttään kunnioittavia ihmisiä. Vähän niin kuin terveellinen ruokavalio, avokadot, jumppakalenterit tai marjasmoothiet. Tai vaikka hyvinvointimittarit, jotka alkavat olla lähes yhtä yleisiä kuin tavalliset rannekellot.

Ihminen kuitenkin hengittää 24/7. Jos ei, niin asiat ovat aavistuksen huonommalla tolalla. Onko se sama hengittää puhdasta ilmaa edes kotona vai täyttää keuhkonsa jatkuvasti pölyllä, pakokaasulla tai muiden jalallisten olentojen mukanaan kuljettamilla hajuilla?

Hyvä ilmanpuhdistin voi tuntua hintavalta investoinnilta, mutta verrattuna nykyajan telkkareihin, tietokoneisiin tai vaikka uusinta mallia olevaan kännykkään, hinta on mielestäni siedettävä. On kuitenkin kyse elämänlaadusta. Sitä kai elämässä on tarkoitus tavoitella, hyvinvointia itselle.